Linkit |
|
|
![]() NARIKKATOIMINTA Pohjantien Nuorisomusiikki r.y. saa rahaa toimintaansa pääosin Musiikkikeskuksen narikkatoiminnasta vastaamisesta. Toiminta on jaettu tasapuolisesti neljän koulun kesken (muut koulut ovat Haapaniemi, Rajala ja Pyörö). Musiikkiluokkalaisten vanhemmat ovat velvoitettuja tekemään narikkavuoroja. Kesäkuukaudet ovat puhallinorkesterin vastuulla. Narikka-aktiivisuus huomioidaan mm. yhdistyksen myöntämissä luokkaretkiavustuksissa. Lukuvuoden aikana jokaisella luokalla on omat vastuukuukautensa. Jokaisella vastuukuukaudella on oma vastuuhenkilö kyseiseltä luokalta. LUOKKIEN VASTUUKUUKAUDET
Kesä-, heinä- ja elokuu aina kunkin vuoden erillisen ohjeen mukaan NARIKKATOIMINNAN VASTUUHENKILÖT Narikkavastuuhenkilöt valitaan vanhempainillassa. Vastuuhenkilön tehtävänä on huolehtia siitä, että narikkavuorot tulee täytettyä. Vastuuhenkilö myös ilmoittaa tilaisuuden muutoksista narikkaan ilmoittautuneille. Narikkalistat toimitetaan vastuukuukautta edeltävänä kuukautena koululle, josta ne kulkeutuvat oppilaiden mukana kotiin. Listoihin on merkitty vastuuhenkilön nimi ja puhelinnumero. Vanhemmat varaavat vuoronsa joko netin kautta tai soittamalla vastuuhenkilölle. Vastuuhenkilön olisi listat saatuaan hyvä laskea kuinka monta vuoroa (tai tuntia) kullekin perheelle tulee. Jokaisen vanhemman tulee hoitaa vuoronsa henkilökohtaisesti tai hankkimalla täysi-ikäisen sijaisen (esim. sukulaiset, naapurit, tuttavat). Vastuuhenkilöille maksetaan kulukorvaus lukukauden lopussa JÄRJESTYKSENVALVOJAT Narikkatoimintaan liittyy myös ovimies- ja järjestyksenvalvojatoiminta musiikkikeskuksella. Lähes kaikissa tilaisuuksissa on oltava järjestyksenvalvoja paikalla. Kuopion Nuorisomusiikki ry järjestää vuosittain järjestyksenvalojakurssin, joihin toivomme mahdollisimman monen vanhemman osallistuvan. Kurssin sisällöstä lisätietoja poliisin sivuilta: http://www.poliisi.fi/... |
||
| © Pohjantien Nuorisomusiikki ry |